Mikä suomalaisessa verkostoitumisessa mättää, ja miten se liittyy baarikulttuuriin? Ei välttämättä mitenkään, riippuen siitä miten yksilö kokee subjektiivisen ympäristönsä. Oma kokemukseni baarikulttuurin tylsyydestä selitetään seuraavissa yleistävissä, heikosti perustelluissa lauseissa. Olemalla pohjimmiltani introverttinen miespuolinen outoutta lainaileva pitkätukka, koen usein luultavasti itseaiheutettua seuraavanlaista turhautumista seuraavista itseaiheutetuista syistä:
En tykkää suunnitella perjantaitani.
Psykoanalyyttisen teorian mukaan tämäkin varmasti johtuu äidistäni (kiitti
Freud). tämä johtaa siihen että lähden yksin havainnollistamaan ryhmäkäyttäytymistä johonkin mielentilan mukaan arvottuun baariin. Koska pakonomaisessa viikkorutiinissani perjantai on se päivä, jolloin pitää olla sosiaalinen. Dilemmani aiheutuu faktasta, että olen yksin liikenteessä oleva nuori maskuliininen kuutioleuka.
Edetäksemme kohti tämän kirjoituksen konsensusta, esitän seuraavan absurdin väitteen: baariin lähtöni perustavanlaatuinen funktio on sosiaalisen verkostoni laajentaminen. Miksi oletettavasti jotkut meistä lähtevät tällaisen ajatuksen kanssa baanalle, kun se sopii suomalaiseen sosiaalisuuteen yhtä hyvin, kuin kermavaahto lenkkimakkaraan?
Pääsemme luultavasti oman pääni sisällä sijaitsevaan ajatelman ytimeen. Tehdessäni itseäni tykö vieraaseen baaripöytään, jossa on enemmän kuin yksi apinan evoluution tuotos, siinä on 60% fiktiivisellä todennäköisyydellä (suhteellisesti kasvava baarin etäisyyteen Kalliosta) ainakin yksi henkilö, joka suhtautuu ajatukseen, kuin olisi juuri syönyt punajuuri-silli-lanttu keittoa. Tietenkin voisin olla vain järkevä, heikkoitsetuntoinen ihminen, ja päätellä olemuksessani olevan jotain perustavanlaatuista elementtiä, joka saa ihmiset näkemään
valon väreistä suurinta aallonpituutta.
Mutta koska mieleni on taipuvainen yleistäviin mieltä parantaviin ajatusleikkeihin, uskottelen itselleni seuraavanlaisen subjektiivisen harhakuvan: aikaisemmin mainitulla todennäköisyydellä pöydässä olevat XY-kromosomiparin omistajat eivät voi ymmärtää, miksi tuo "pitkätukkainen itunhippi" juttelee meille, meillähän on tässä oma piiri ja suhteiden hierarkia, todella kummallista?" tai sitten se haluaa viedä meidän pöydän naiset!
Kauniimpi sukupuoli taas miettii edellisten fiktiivisten kommenttien lisäksi: "mikä kummajainen toi on, se saletisti yrittää iskeä meitä" ja kaikki yhdessä: "Sillä on pakko olla jotain taka-ajatuksia! Miksi se on yksin baarissa?". Tämän naiivin paranoidin yleistyksen, joka on lähes yhtä totta kuin
Solipsistinen ajatusmalli (Kaikki muut ihmiset ovat robotteja), voin itseni kiistäneenä siirtyä tämän keinotekoisen tekosyy-ongelman kautta ainoaan osioon tässä tekstissä, jossa on jotain järkeä. Näin kirjoittaessani olen luonut mielissänne itselleni ongelman ja nyt pääsen esittämään siihen "ratkaisun".
Todellisuudessa ainoa mieltäni askarruttava asia liittyy edellä mainittuun verkostojen ylläpitämiseen. Kuten varmasti suurimmalla osalla meidän sukupolven ihmisistä, on minullakin ajoittainen kaksi ajatusta "Hitsi, olisi kiva pitää yhteyttä niihin ihmisiin, joiden kanssa olen tutustunut ja tullut hyvin juttuun, mutta aika ei riitä". ja "Olisi kiva tavata uusia ihmisiä, laajentaa sosiaalista piiriäni, mutta miten?". Oma ratkaisuni seuraavan pohjustuskappaleen jälkeen.
Sosiaalisten verkostojen ylläpitäminen on Generaatio
Y ja
Z:lle (se olet sinä ja minä) haasteellisempaa kuin edeltäneille sukupolville. Sosiaaliset mediat luovat illuusion yhteyden pidosta, vaikka se ei (ainakaan vielä) voi korvata kasvokkain tapahtuvaa multidimensionaalista informaation välitystä. Suurimmalla osalla ihmisistä Facebookissa sijaitsevat sekaisin puolitutut, kaverit, ystävät ja se kaveri jonka tapasit kerran bileissä. Facebookin kaverilista kannattaakin ajatella varastona ihmisiä, joiden kanssa olet joskus tullut juttuun.
Ideani on muuttaa kämppäni aina perjantaisin yleiseksi teehuoneeksi, johon voi tulla aloittelemaan illan sosiaalisuutta (klo 16-20) ennen lopullista päämäärää. Tarjolla teetä, kahvia ja perjantai-teeman mukaisia muita juomia. Näin (ainakin teoriassa) voin ylläpitää Facebook-ihmisvarastoani helpommin, ja vieraani saavat mahdollisuuden (ainakin teoriassa) laajentaa sosiaalisen piirinsä ulottuvuuksia muiden vieraiden kanssa.
Vähän kuin perjantaikommuunin ja joskus haudatun teeyhteisöni epäpyhä liitos! Ainoana kriteerinä paikalle tuloon on, että olemme henganneet joskus koulu- tai työajan ulkopuolella. Ja nyt osa teistä pitää minua hulluna tai uskoo minun vitsailevan. Mutta miksi joku uskaltaisi luvata jotain tällaista? Koska a) potentiaalinen lukijakuntani on vain 10% facebook-kaverilistani koosta b) uskon ettei kovin moni niistä jotka tänne eksyvät, jaksa lukea tätä tekstiä viimeiseen kappaleeseen asti ja c) suurimmalle osalle niistäkin ihmisistä, jotka jaksavat, koko ajatus on liian kummallinen :D
Päässäni soi:
Assemblage 23 - Damaged
Mieliala: Inhoanalysoiva ylipirteä lapsi
Äänimaailma: "Saako olla teetä, täytetty kirahvini", "Voi kyllä kiitos!" *kiusaantunut hiljaisuus*
Lainaus:"Nerouden ja hulluuden välinen raja on joskus seitinohut."
Juoma: Earl Grey
Tekstit
