Elämäni tuntuu muuttuvan aina kun sitä vähiten odotan. Vielä viime viikon alussa en osannut sanoa milloin saisin asunnon ja mistä. Tänään tiedän että pääsen muuttamaan luultavasti jo huomenna. Haluan kiittää kaikkia tuttuja/kavereita/ystäviä/läheisiä/virkamiehiä/lääkäreitä jotka auttoivat pääsemään tänne asti. Kolmen kuukauden asunnoton ajanjaksoni on pian ohi.. ja sen mukana katoaa jotain mihin olin jo tottunut.. Elämäntyylini varmasti muuttuu jonkin verran tulevina kuukausina. Ehdin tottumaan epävarmuuteen ja täydelliseen vapauteen mikä tuli mukana.
Haluan erillisessä kappaleessa kiittää erittäin tärkeää henkilöä, jota ilman selviytymiseni ei olisi onnistunut viimeisen vuoden aikana. Sosiaalityöntekijäni Sanna on aina jaksanut kannustaa minua ja ottaa minut vastaan hymyillen, vaikka olisin kussut kahden edellisen kuukauden suunnitelmat. Hänen luokseen on aina ollut mieluisa mennä ja sopia asioista. Sosiaalityöntekijät voisivat olla halutessaan välinpitämättömiä ja vaikeita, mutta Sannan kanssa työskentely on aina ollut kitkatonta. Hänen kauttaan pääsin myös tähän diakonilaitoksen ohjelmaan johon sisältyy asunto. Halusin antaa tämän tunnustuksen, koska en sitä mielestäni ole antanut edellisissä kirjoituksissani. Kiitos Sanna tähän astisesta yhteistyöstä ja ymmärtämisestä!
Olen käynyt iltakursseja Eiran aikuislukiossa muiden opiskelujeni lisäksi. Äidinkielen kursseilta on tarttunut jotain. Mietin tämänkin tekstin pisteitä ja pilkkuja, välimerkkejä, sivulauseita ja rakenteita tuskastustavan paljon.
Asunnottomuus, lukio, amis, runoilu, roolipelaaminen, koodaus.. Kaikki tuovat mieleeni sen miten joudun selittelemään niitä ihmisille välillä etten antaisi itsestäni stereotypian vangitsemaa kuvaa. Ihmiset niin rakastavat lokeroida muita ihmisiä tietyn muotoisiin rasioihin. Runoilijat ovat yliherkkiä, koodausta ja roolipelaamista harrastava on tosinörtti, amis on pinnallinen ja tyhmä, lukiolainen ylimielinen. Lokerointi on mielestäni ihmisen suojavietti. Se estää meitä joutumasta epämiellyttävään seuraan. Pitäisi vain muistaa heittää oletuksilla vesilintua. Vale, suurempi vale, oletus.
Jos kaikki olettamukset ja lokeroinnit minusta pitäisivät paikkansa olisin tällä hetkellä saksalais/italialais/kreikkalainen narkoottinen, yksinäinen, epäonnistunut, herkkä, älykkään oloinen, läheisyyden kipeä runoilijahippipunkkari joka tekee vapaa-ajakseen saksalaisiapornoelokuvia <- eikä mikään ollut hatusta tempaistu olettamus :P
Totuushan on etten välitä huumeista, en ole yksinäinen tai epäonnistunut, enkä varsinkaan tee saksalaisia pornoelokuvia <- tuo oli kyllä enemmän kaverin läppä kuin olettamus itseasiassa. Olen myös täysin suomalainen enkä ole läheisyyden kipeä sielultani. Viihdyn mielelläni niin seurassa kuin yksinkin.
Kävin Teon tupaantulijaisissa. Teo muutti Tampereelle helsingistä tässä kuussa. Ollaan kasvettu samoilla kulmilla. Onnea uuteen kämppään ja nähdään taas ;)
Humn.. tämä blogimerkintä ei taas päättynyt tavalla jota kaavailin, enkä ole täysin tyytyväinen lopputulokseen.
Päässäni soi: "Tämä on big brother"
Mieliala: "Alea Iacta est"
äänimaailma: "Onko teillä opiskelijakorttia? eikö?", "Tänään harjoittelemme pilkkusääntöjä.."
lainaus: "Mäkin alan asunnottomaksi jos sillä saa merinäköalan"
Juoma: Vesi
Tekstit
1 kommentti:
Ihanaa et sun tilantees vakautuu taas :).
JA lokerointiakin voi harrastaa järkevästi. Voihan sitä lokeroida ja silti tutustua ja sitten lokeroida uudelleen ;). Sitä peliä ei tosin useat osaa pelaa kunnolla :/.
Ehkä kyse onkin siitä että ongelma ei ole lokeroinnissa vaan siinä että ei pidetä tietyistälokeroista...
Lähetä kommentti