Ihmemaa taas taakse jää

Jättäessäni Ropeconin kammiot taakseni ja fiilistellessäni kaikkea mitä on tapahtunut, tuntuu surrealistiselta palata takaisin normaaliin harmaaseen maailmaan. Maailmaan missä ihmiset eivät randomisti halaile toisiaan, pue hassuja pukuja tai pidä kivoja pinssejä. Harmauteen missä ei ole koko ajan jotain tekemistä tai kokemista, ei God of War -hahmoksi pukeutuneita ihmisiä. Odottaessani seuraavan vuoden ihmeitä voin aina haikeasti muistella tätä vuotta.

Viime vuoden jono kuvassa, yhtä pitkä tänä vuonna

Vuosi erosi viime vuodesta kauhuteemansa lisäksi cosplay-kansan vähentymisenä, vaikka kävijämäärä kuulema pysyi samana eli 3000 -päisenä. Suurin muutos henk. koht. oli työskenteleminen ohjelman pitäjänä. Järjestin ensimmäistä kertaa Epic Munchkin -turnauksen lauantai-sunnuntai yönä. Osallistujia oli huimat 15, paniikki iski kun kaksi tuntia ennen pelin alkua heitä oli 3. Ohjelmani kesti yhteensä 7 tuntia finaalipelin kestäessä 5 tuntia. Finaali oli jännittävä ja täynnä osaavia pelaajia.

Perjantaina osallistuin perinteisesti sekä Livetetrikseen että kahteen paperiroolipeliin. Ensimmäinen niistä oli puuduttava liiallisen syvyyden takia. En saanut pelimaailmaa hyppysiini mitenkään ja kun hahmon kuolemakaan ei ole lopullinen (ja sitä tapahtui yhtenään) mikään tilanne ei tarttunut. Jotenkin kerronta ei saanut reseptoreitani muuntumaan ropefloweiksi.

Krakos - God of war cossaaja

Toinen peli oli hieno esimerkki toimivasta ropesta. Kerronta oli tunnelmallista, tapahtumia ei vyörytetty eteenpäin vaan tuuppailtiin silloin kun tarvittiin ja pelaajilla oli koko ajan valinnanvaraa. Päätökset vaikuttivat syy-seuraukseen. Tilanteiden kehittyessä päästiin hahmojen välisiin konflikteihin ja sitä kautta ropeflowin alemmalle asteelle. Loppu oli tyydyttävä, täynnä adrenaliinia. Hieno peli.

En voittanut Munchkinin SM-kisoja tänäkään vuonna, ensi vuonna sitten. Se taisikin olla ainut Munchkin -peli jonka ehdin pelata kokonaan koko conin aikana. Aslak sai minussa taas herätettyä Cyberpunk -fanipojan, kuin antaisi heroiinia vieroituksessa olevalle. Sniikki jätkä, taas suunnitellaan uutta ropea. Ehkä se tällä kertaa toimii.

Badge saalis ei ollut tänä vuonna niin muhkea

Aina kun käyn Ropeconissa tunnen palaavani kotiin. Tapaan uusia ja vanhoja ihmisiä joiden kaikkien kanssa olen tähän asti tullut toimeen. Keskustelut ovat olleet hedelmällisiä. Traditiooni kuuluu juoda yhdet ylihintaiset oluet kanttiinissa.Tänä vuonna oli hyvää tummaa Guinnessmaista mallasta kera Riston.

Sain myös houkuteltua muutaman Ropecon -neitsyen polttoaineeksi Conin lihamyllyyn. He suhtautuivat onnekseni myötämielisesti eikä suuria draamoja esiintynyt haittaavissa määrin.

Lue kuulumisia vuoden 2008 coni kokemuksestani ja vertaa

Kiitokset Kaikille mahtavasta Conista. Erityisesti mainitsen seuraavat ihmiset satunnaisesti (missä se d20 on?) muistista.

Zach - Kävelevä tinatölkk… loistava lisä iloisiin coneilijoihin
Niina - Tarjosi vaihtelua coneilusta
Anni - Ei ole pelottavampaa vampyyriä kuin Annipyyri
Aslak - Succumbs to poison on level 19 jos ei suunnitelmat toimi
Jussi - Pelasi eeppistä Munchkinia tosimielellä, respect!
Thomas - Näytti miten Ropeconissa ei juoda
Garnet - Kuvasi kryptisen parhaimmissaan
Päivi - Halasi väsyneen pelinjohtajan märäksi kesken Turnauksen
Heidi - Söpöin salamurhaaja around
Kai - Päästi kivan äänen kun nosti ilmaan
Myös ne jotka en tässä mainitse toivat kaikki omalla rikkaalla olemuksellaan minulle ikimuistoisen coni-kokemuksen

---

Päässäni soi: “Onneksi vain kerran vuodessa on ropecon-con-con
Mieliala: Pilvestä pudonnut
Äänimaailma: “Heitä d10”, “Kyllä mun äidin ne klownit sais syödä”, “Mun äiti söis ne”, “Se on vain peliä”.
Lainaus: “I kick in your general direction
Juoma: Mallas

Muita kirjoituksia ja kuvia Ropeconista: Hiding in my own confusion, Winku-kuvagalleria,

---

Vuoden odotetuin tapahtuma

Se tapahtuma mihin saatananpalvojat kokoontuvat urhaamaan wowittajia ja juomaan bleach kopioiden verta. Ropeconin uhrimenot alkavat tänä perjantaina ja loppuvat sunnuntai iltapäivällä.

Selkeyden vuoksi kyseessä on siis joka vuotinen suomen massiivisin roolipelitapahtuma ja ei, kyseessä ei ole mikään stnan nettiroolipelitapahtuma vaan sitä aitoa kamaa eli paperi-, lauta-, kortti- ja liveroolipelaamista. Eikä se myöskään ole pelkkää pelaamista.

Ohjelmaan mahtuu mm. live-tetristä, Tanssiharjoituksia, Valokuvastudio cosplay puvuille, ritarisormustyöpaja, vampyyrihammastyöpaja, Grimmin kauheimmat sadut, Kauhujen keittiö - esitelmä tapahtumien ruokahuollosta, runolauluja pitkän kaavan mukaan ja hulluja tiedemiehiä todessa ja fiktiossa. Tottakai mukana on kattava tarjotin erilaisia roolipelejä larpeista korttipeleihin.

Loppujen lopuksi coni on ystävien tapaamista mieluisan aktiviteetin parissa.

Iltaisin osa conikansasta vaihtaa viihteelle ja painuu ylihintaiseen kanttiiniin, lähikuppilaan tai istuskelemaan nurtsille juoman kanssa tai ilman, ellei jatka pelaamista sisätiloissa. Iltaisin on myös sauna. Monet menevät lataamaan akkuja seuraavaa päivää varten. Conissa ei ole hetkeä jolloin ei näkisi ihmisten pelaavan tai pitävän hauskaa.

Vuoden paras tapahtuma odottaa ottajaansa ^^ raportti kaikesta nähdystä sunnuntain jälkeen.

---

Päässäni soi: Ropecon teema
Mieliala: Kuolaavan syntinen
äänimaailma: “IIIK, itikka”
lainaus: “Onneksi vain kerran vuodessa on, Ropecon
Juoma: Koff

---

Väliäkö sillä mitä otsikossa lukee

Ei ärsyttävää retorista kysymystä tällä kertaa. Ei repäisevää alkua eikä hienon soljuvaa tekstiä. Ei rakennetta eikä rajoitetta kuinka paljon “Ei” sanaa voin toistaa tässä kappaleessa. Voin käyttää sanaa “mietin” ja persoonaa “minä” sekä lausahduksia “minun mielestäni” niin paljon kuin sielu sietää. Tämän vapauden tunteen olin jo unohtaa kunnes yhtenä päivänä tajusin etten enää nauttinut tämän blogin kirjoittamisesta yhtä paljon kuin ennen. Ymmärsin myös mistä se johtui. Olin hukannut päämääräni. Tämän tekstin tarkoitus on muistuttaa minulle itselleni niistä päämääristä jonka takia kirjoitan blogia.

Blogini ei ole tirkistelyikkuna elämäni tapahtumiin, ei wannabekolumni eikä angstisen teinin raapustus. Tämä on ikkuna minulle tutkia itseäni, arvojani ja pohtia elämääni tavalla jota en mitenkään muuten pääse nykyisessä kiireellisessä elämäntyylissäni toteuttamaan. Jos joku muu pitää siitä ikkunasta, on se minulle samantekevää, nämä tekstit on tarkoitettu minulle.. En pistä pahakseni jos joku lukee niitä. Pidän siitä ajatuksesta että joku lniin tekee, se tuo pohdintaani sellaista laatua ja sisältöä jota en voisi saavuttaa yksityisellä päiväkirjalla. Minun on luotava tekstiä joka sopii päivänvaloon, silloin voin itsekin katsoa sitä jälkeenpäin helpommin.

Muut ihmiset voivat päätellä tekstistä mitä haluavat. Joillekin se voi olla vilahdus ajatuksistani, ovi pääni sisälle, toisille pelkkä tylsä blogi muiden joukossa. Mutta nyt taidan muodossa tai toisessa toistaa sanomaani. En välitä tällä kertaa.

Voin kirjoittaa millä tyylillä ja miten haluan, mistä haluan. Voin hahmotella unelmiani, kertoa päivästäni, vinkua kurjaa oloani, kuvailla omituista onnen tunnetta, hehkuttaa mitättömiä tapahtumia, olla omituisen positiivinen, esitellä perjantaitani, kehua outoja elokuvia, vaahdota jugurtista, kiittää yhteiskuntaa ja tuputtaa järjettömiä merkintöjä.. Niin kauan kun pysyn hyvän maun rajamailla ja uskon siihen mitä kirjoitan.

Valehtelen muuten tämän merkinnän päiväyksen helmikuulle, SE ON VAIN KAKSI PÄIVÄÄ MYÖHÄSSÄ!!!1111 Kirjoitan tätä väsyneenä ja nautin siitä että pystyn siihen niin pitkän tauon jälkeen. Kuin olisin syntynyt kirjoittajana itsibitsisti uudestaan.

En edes aio oikolukea tätä tai käydä rakenteellisia heikkouksia, mussuttakaa tekstini sellaisenaan (tällä kertaa).

---

Päässäni soi: Aamutunnelma
Mieliala: Välinpitämättömän iloinen ja röyhkeä
äänimaailma: *Kynnen vääntyminen näppäimellä* *Hymyn tuoma kuulematon myhäily*
lainaus: "Olettamus on kaikkien virheiden emo"
Juoma: Coffeed Battery

---

Toniketti

Että on hauskaa aloittaa blogikirjoitus retorisella roskakysymyksellä, jolla ei ole mitään muuta virkaa kuin herättää kiinnostusta:; “Ohjenuorat elämässäni”. Jaan nyt (joidenkin mielestä) selvästi utopistisen näkemykseni tietystä käyttäytymisestä kanssanne. Ken nauraa, naurakoot. Ihmisten latelemat säännöt harvemmin hetkauttavat omiani. Esittelen teille seuraavaksi aivan liian pitkän “Toniketin” : Asioita joita vältän toteuttasta omakohtaisesti:

Minun aivojeni mielihyväkeskusta etanoittavat henkilöt, jotka seisovat rullaportaissa vasemmalla puolella jutustellen mukavia vierustoverinsa kanssa välittämättä niistä viidestä ihmisestä takanaan, joilla saattaisi olla kiire vaikkapa työpaikkahaastatteluun. Etanapopulaatiota minun osaltani lisää myös, jos liikun minua paljon lyhyemmän henkilön kanssa; menen rullaportaisiin, tämä luo ajatuskatkon minulle, koska emme pysty keskustelemaan samassa ajan ja paikan häiriintymässä.

Suomalainen kulttuuri vieraiden suhteen tuntuu olevan häiritsevän usein päin helvettiä. Kun vieraillaan jossain, odotetaan, että isäntä tai emäntä pitävät huolen kaikesta. Emme halua todistaa mitään hermoromahduksia tai perheriitoja. Jos jotain pitää tehdä, kuten siivota jälkiä, niistä voisi huomauttaa kohteliaasti ja hienovaraisesti ilman molemminpuolista huonoa oloa, jossa toinen miettii: “oonko mä sen mielestä niin huonokäytöksinen” ja toinen: “loukkaantukohan toi kun otin puheeksi”. 
Kun on aika lähteä, siitä voi vihjaista perinteisellä “Alkaa olla myöhä” tai “Me mennään kohta nukkumaan” tai jotain muuta tarpeeksi selkeää. Jos vierailun loppumisajankohta on epäselvä vaikkapa siksi, että vieraat ovat jo yöpyneet yön tai kaksi, niin kannattaa ihan suoraan sanoa milloin vierailuaika on ohi. Johdonmukaisuus isäntäväen puolelta on kaiken a ja o. Vieraat ovat toisten kotona omasta tahdostaan isäntäväkeä näkemässä. Vieraat luottavat, että isäntäväki on reilua ja vieraanvaraista, ja luo tietynlaisen velan joka voidaan maksaa takaisin, kun he vastavierailevat. 

Vanhan viisauden mukaan uskonto ja seksi jäävät makuuhuoneeseen aamulla. Erittäin hyvä sääntö muistaa. Mikään ei luo paremmin epämieluisaa olemuksen tasoa kuin toisen vaahtoaminen uskonnostaan ja yritykset vakuuttaa toinenkin uskomaan omalla tavallaan. Usko ja sen olemassaoleminen on jokaisen yksityisasia. Toiset kertovat siitä avoimesti ja toiset eivät halua ottaa sitä lainkaan esille.

Vahvat lausunnot politiikasta, ihmisroduista tai muusta vastaavasta casual talkissa saavat ihmisen näyttämään tyhmältä. Jos todella vihaat ihmisryhmää x tai kannatat raiskaajien välitöntä tappamista, pidä se omana tietonasi. Moiset lausunnot voivat herättää mielipahaa ja suuttumusta, jopa ahdistusta toisessa. Kapeamielisyys ja toisten ihmisten demonisointi osoittaa ajattelemattomuutta ja kyvyttömyyttä samaistua muihin. Hitlerkin oli vain ihminen joka halusi tehdä oikein, ei mikään saatanan uudellenmuotoutuma vaan taitava ja älykäs poliitikko joka toteutti kyseenalaista arvomaailmaansa. Kiitos äskeisen lauseen pääsen varmasti supon seurantalistalle ja jos ikinä astun isoon politiikkaan huutavat lehdet kurkut suorina “Toni pitää Hitleriä ok tyyppinä!”.

Tässä blogimerkinnän viimeisessä kappaleessa haluan mainita etten tuomitse ihmisiä jotka toimivat edelle mainitun ristiriitaisen toniketin vastaisesti. Nämä ovat vain oman arvomaailmani heijastuksia sanoina. Se ei ole mikään säännöstö jota olettaisin muiden tai itseni noudattavan. Ennemminkin koodisto jonka suuntaviivoja seuraamalla etanapopulaatio aivoissani pysyy minimissään.

---

Päässäni soi: “I’am the rain, falling down to you” 
Mieliala: Katkonainen, epäpysyvä, epäetana
Äänimaailma: *NO, YES, YEEESS, We Did it” *Wii ohjain putoaa lattialle”
Lainaus: “I asked glass of just ice, not justice” 
Juoma: Olvi

---