29. elokuuta 2008

Hot Chocolate Ohje

Uusi työssäoppimispaikkani on Robert's Coffee Itäkeskuksen Piazalla. Itäkeskuksessa on kaksi Roberts Coffeeta, tämä on se isompi. Olen ollut siellä nyt ensimmäisen viikon. Viikon viidestä työpäivästä myöhästyin kolmesti. Pomoni oli ymmärtäväinen antaessaan minun jatkaa vaikka olin myöhästynyt kolmesti peräkkäin. Sen jälkeen en olekaan onneksi myöhästynyt hänen suureksi yllätyksekseen ^^.

Olen innoissani, pääsen oppimaan uusia kahvilaatuja ja tekotapoja. En enään ikinä koske pussikaakaohon :D Oikea "Hot Chocolate" on parempaa. Jotta käännyttäisin teidätkin ajattelemaan näin kerron miten se tehdään. Otetaan n. 3 desilitran muki ja laitetaan pohjalle maun mukaan suklaakastiketta.. yleensä kuitenkin vain 1-2 centtiä pohjasta, kipataan päälle 2dl kuumaa 60 asteista maitoa. Sekoitetaan hyvin. Vedetään päälle ihana kermavaahtohattu. Se maistuu niin ihanalta kuin kuulostaakin. Kokeile kotona ja laita kommentti tähän blogimerkintään kokeilustasi ^^ (Kommentoiminen ei vaadi rekisteröitymistä.)

Työkaverit ovat mitä mukavimpia (btw, olen harmikseni ainoa miespuolinen olento palkkalistoilla, kahviala on polarisoitunutta näköjään). Työnkuva on yksinkertainen ja silti ihanan vaihteleva. Tule joskus moikkaamaan ja mielellään ostamaan jotain (Maksamattomat asiakkaat eivät ole suositeltavia). Varmimmin olen paikalla joka arkipäivä klo 13-17.30 Olen sinä aikana töissä riippumatta siitä kumpi vuoro on annettu.

Taidan perustaa tänne uuden blogin runoilleni.. Sen nimeksi tulee "Kryptisiä tunteita" ja löydätte sen pian tämän sivun oikeasta reunasta muiden linkkien luota ^^.



Päässäni soi: "Aina on, Aina off, OnOff löytyy toisesta kerroksesta"
Mieliala : Kahvihuuruinen
äänimaailma: *Kilinkolin* *WRRRRR* *KRUNTSKRUNTSKRUNTS* *WHIIII* *SUHISUHI* "Tuore Cappucchinonne on valmis" *Bla bla*
lainaus: "Me myymme vain oikean jalan kenkiä"
Juoma: Chai Latte, Hot Chocolate


24. elokuuta 2008

Taiteilua & Kontaktia

Taiteiden yö tuli taas helsinkiin. Tietenkin sinne oli mentävä. Oli hauskaa, poukkoiltiin ympäri stadia mones porukas. Näin Kain ja Kooman (luonnollisesti), Roosan, Antin, Zachin, Mirvan, Annin, Paulin, Khaon, Heidin, Ellan, Hannan ect. Ja oli hauskaa. Juteltiin mukavia loppuillasta kaisaniemessä. Kooman hattu putosi. Mentiin edellämainitun ja Kain kanssa sitten tänne kivikkoon yöllä. Hetket oli tummat ja menimme nukkumaan pian.

Jatkoin hengaamista KoomaKai yhdistelmällä seuraavana päivänä aina siihen asti kunnes piti lähteä pelaamaan Munchkinia. Pitkät lauseet on kivoja. Anni, Pauli ja Elisa olivat mukavaa seuraa. Hengattiin ja juteltiin koko päivä. Uusia jutustelun muotoja on yllättävää löytää näin myöhäisessä vaiheessa nuoruutta.

Illalla käveltiin ja jubailtiin. Piti lähteä kämpille ottamaan vastaan KoomaKai (Olisi varmaan helpompaa jos viittaisin heihin vain K&K). Sitten onkin jo tämä päivä jolloin Roosa ja Antti tulivat Pyryn kanssa. Jaja... huhhuh mikä kolmipäiväinen

Ei mitään tähdellistä siis mutta ainakin on ollut suorastaan erinomaista aikaa

Kun on liian hauskaa niin sitä helposti ylittää omat resurssinsa.. Joudun avaamaan ison oven ensi viikolla. Työharjoittelu alkaa.. Tähän ei laskeuduta jaloilleen.

Huomasin olevani osa nelipalaista palapeliä.. Kaikilla erilaiset liittymäkohdat ja muodot.. Silti tehty samasta pahvista ja liisteristä. Helppo samaistua.

Ajatukset juoksevat tätä kirjoittaessani nopeasti päässäni ja kirjoitukseni on varmasti ihanaa luettavaa. Ei voi mitään, pitää kirjoittaa useammin, ehkä.



Päässäni soi: "Turskat"
Mieliala : On sumuista ja vaikka näen ison vuoren, en ole huomaavinani..
äänimaailma: *blabla* hahaha *blabla* *töks*
lainaus: "Sisältää Turskaa, turskaa ja turskaa."
Juoma: Salmiakkikossu


20. elokuuta 2008

Valvottuja öitä

Löysin Ropeconista pari uutta ystävää, vanhoja tuttuja naamoja uudella tavalla. Kooma ja Kai olkoom heidän nimensä tässä blogissa. Kooma on jännittävä persoona ^^ Piristää päivää kun vain näkee sen lärvin. Hän on kykenevä sekä leikin laskuun ja vakaviin keskusteluihin. Aikani ei ole vielä kertaakaan tuntunut olevan liian pitkä hänen seurassaan. Hänellä riittää juttua kerrottavaksi uskomattomasti. Kai on mukava ja pirtsakka olento hauskalla naurulla varustettuna. Molemmilla on loistava huumorintaju^^

Vastaanotin toissapäivänä varmasti mukavimman kämppisehdokkaan. Toivomme kämppikseni kanssa että hän tulisi asumaan kanssamme. Toinen potentiaalisesti hyvä ehdokas on tulossa tänään. Tapasin lyhyesti myös Kain ja Kooman. Juotiin lyhyesti teetä ennen lähtöäni Roosa luokse. Tehtiin Roosan kanssa ruokaa ja hengattiin katsoen televisiota hiljaisesti. Se oli rentouttavaa. Myös ilahduttavaa löytää uusia hengaustapoja (En ainakaan muista ikinä vain katsoneeni hiljaa televisiota hänen kanssaan). Jäin yöksi ja lähdin aamulla.

"Ilmat ovat muuttuneet kylmiksi" huomasin sieltä poistuessani t-paidassa.

Kooma ja Kai tulivat taas käymään. Saimme hienon idean hengata koko päivän ja yön. Kävimme kaupassa, juttelimme niitä näitä ja vähän vakavempiakin. Katsottiin kauhuelokuva ja tehtiin ruokaa. Välillä halattiin ja meno jatkui. Impulsiivinen sekoilu piristää aina kummasti yötä. Käytiin vielä kuukävelyllä. Sen jälkeen nukkumaan.

Loukkasin keskisormeni, enkä pysty kirjoittamaan sillä.

Pyry löysi itsensä kotiin. Ei olla hengattu paljoa.

Tämän kertainen saarna/opetus:
"Ihmisellä pitää olla neljä erillistä elämää. Perheelle yksi elämä, ystäville toinen, itselle kolmas ja rakkaalle neljäs. Niiden pitäisi olla erillään toisistaan ja jokaiselle pitäisi löytyä yksityistä aikaa mihin toisen elämän elementit eivät tule."



Päässäni soi: "Viikingit"
Mieliala : Valoisa ja pelokas at the same time
äänimaailma: *töks* ÄÄÄÄÄÄKS *töks* LOPETA "hihihi" *Kops*
lainaus: "Puput ei osaa kiivetä!"


16. elokuuta 2008

Äänetön, loputon metsä

Zachin bileisiin mentiin Millan kanssa. Aluksi oli mukavaa, sitten vain outoa. alkoi suorastaan masentaa. Kaikista asioista ei pitäisi välttämättä puhua..

Noh, bileet jäi lyhyeksi. Lähdettiin junalla poispäin. Joku vain oli päättänyt olla ääliö juuri silloin ja heittäytyä junan alle. Juna seisoi ainakin puoli tuntia ja luulin etten pääsisi kotiin.

Heräsin juuri enkä pysty hahmottamaan eilistä, enkä ajattelemaan suuria. Tuntuu oudolta kun ei ole mitään menoa enään.



Päässäni soi: "Pääni on tyhjä"
Mieliala : Empty
äänimaailma: *Silence*
lainaus: .."


14. elokuuta 2008

Perjantai on pahin

..Miten muuten voi selittää että hankin uuden kampauksen, esittelen siivottua kämppääni japaniaiselle potentiaaliselle kämpikselle, Käyn koululla aamulla ja osallistun suomen-amerikkalaisen kotibileisiin ilman juomia.

Tääkin päivä on ollut aika ihme juttuu huttuu. Vaikea ymmärtää kokonaisuutta.

Väsymätön onni

Eilinen alkoi hieman kummastuttavasti. En tarkkaan muista miten mutta kämppisehdokkaat ainakin soittelivat. Jossain vaiheessa Antti, Roosa ja Milla tulivat hakemaan tavaroitaan. Kämppikseni ollessa vielä sairaalassa päätimme majoittautua hänen huoneeseensa. Toivottavasti Pyry ei pane pahakseen.

Lähdimme keskustaan päin, koukkasimme Valtterin ja ruokapussin. Lähdimme kaikki viisi kohti Millan kotia viettämään iltaa. Ilta oli nuori, tuskin kello oli edes kuutta.

Matkan varrella tähtiin näin komeetan, joka sai minut onnelliseksi. Ystävien keskellä tammipuu pudottelee läpinäkyviä lehtiä.

Ihminen suhtautuu kaikkiin muihin ihmisiin eri tavalla. Keskustelut ja kemiat eroavat jokaisen yksilön kohdalla. Hetken elävässä maailmassa on vain kauniita säveliä.

Yksi pari, hyvä ystävä ja uusi ystävä.

Ihmiset pelkäävät kertoa sisintään, Sitä ei paljasteta helposti.. Eikä tekosyyksi kelpaa aivojen sumuvaihde. Sisimpänsä kertominen on rohkea sosiaalinen liike. Jos joku sen sinulle suo, tartu siihen. Se on vaihtokauppa jossa kaikki voittavat.

Kaksi nauraa, yksi on hiljaa ja kaksi muuta nauravat jollekin muulle.

Zack soitti meille, kutsui juhliin huomenna.

Muut ihmiset ovat elämän suola, iloitse jokaisesta uudesta hipusta sirottimessasi.

Ajattomuus virtaa lävitseni, mutta kaikki loppuu aikanaan.. Tähdenlennotkin sammuvat.

Ruokakassini ei selviytynyt ^^



Päässäni soi: "Somewhere Over The Rainbow"
Mieliala : Siirappinen ja ylimakea Astral Level
äänimaailma: *Naurua, pauketta, sähinää, piirtelyä, naputusta ja kaunista musaa
lainaus: Sanoen tunteettoman tunteellisesti "Olen onnellinen koska olet ystäväni"


13. elokuuta 2008

Sisäfile

Kuulin toissapäivänä että kämppikseni on joutunut sairaalaan keuhkokuumeen takia :( Joudun olemaan siis yksin tässä kämpässä jonkin aikaa. Toisaalta onko se sitten niin huono juttu loppujen lopuksi? Voi ainakin olla miten haluaa.

Roosa tosin oli hieman allapäin Pyryn kohtalosta. Olin minäkin surullinen mutta häneen se näytti vaikuttavan paljon enemmän.

Noh, kaappiini oli jumittunut porsaan sisäfile joka oli pian vanhenemassa (Jos kysytte millä varoilla ostin sisäfileen niin sain sen mutsilta). Puolen kilon lihan syöminen yksin ei oikein hotsittanut joten soitin Heidille. Sovittiin että illalla syödään hyvin sisäfilettä ja pottumuusia. Illalla sitten tavattiinkin ja jubailtiin kaikkee hauskaa jonkin aikaa.

Heidi kertoi tehneensä benji hypyn, asia joka pitäisi jokaisen joskus kokeilla luulen ma :D Hänen poikaystävänsä on kuulemma ollut viime aikoina suorastaan raivostuttava. Kuultuani perustelut en voinut muuta kuin olla samaa mieltä. Toivon tietenkin että kaikki kääntyisi parhain päin mutta toisaalta ei kannata jatkaa jotain mitä ei ole. Btw, jos Heidi satut ikinä lukemaan tätä etkä pidä siitä että mainitsin sinut tässä blogissa niin ota yhteyttä ^^

Tapasin myös Sampon ja Lauran, nykyään iloisen parin. Sampo tarjosi minulle erittäin hyvää teetä. Me puhuimme tulevasta roolipelikamppanjastani joka käynnistyy näillä näkymin 30. päivä. Hän lupasi auttaa minua maailman luomisen kanssa josta olen erittäin otettu ja kiitollinen.

Sain tänään jo pari tiedustelua tästä kämpästä ^^ Ihanaa, saadaan pian kolmas ihminen tänne. Asiat tuntuvat menevän hyvään suuntaan.

Huomasin vain tänään että rahani ovat siirtyneet säästötililleni tai jotain ja tarvitsen ne laskujen maksamiseen --'

Jatkan täällä siivoilemista. Valtteri tulee käymään piakkoin.



Päässäni soi: "Nightwish - I Wish I Had an Angel"
Mieliala : Varovaisen optimistinen
äänimaailma: *Hiljaisuus*
lainaus: "Kännykkäni sanakirjan mielestä nimesi on Läiski"


11. elokuuta 2008

Ropecon 2008

Taas kerran kutsu Ropeconiin kävi pääni sisällä
Paikka jonne voi sulkeutua kolmeksi päiväksi hukaten kaikki ajatukset arjesta. Maaginen mesta jossa ei nukuta ja jonne ei voi hukkua. Elementti jossa kaikki ovat tuttuja ja frendejä vaikka eivät tuntisikaan. Monumentti jossa ei ole olemassakaan suomalaista paskasosiaalista mökötystä. Voi vain degeneroitua viisi vuotta ja nauraa. Universumi joka nauraa kanssasi muodostaen hetkeksi uudet luonnonlait.

Tapasin uusia ihmisiä ja kasan vanhoja. Lara Croft oli eksoottisin tuttavuus. Ihanan pirtsakkoihin muihin uusiin ihku tuttavuuksiini kuuluvat Pauli, Heidi, Anni ja Elisa. Neljä ihmistä joiden kanssa voi pelata Munchkinia ^^. Aslak, Make ja White Siperi olivat tietenkin kaikki edustettuina, "Guys... Let me ask just one question...".

Garnet, Kömä ja kumppanit ovat myös luonnollisia conielementaaleja mutta en nähnyt heitä ensimmäisen päivän jälkeen harmikseni --' Mutta se sektori perjantaista jona hengattiin oli loistavaa ajan tuhlausta, nähkäämme ensi conissa enemmän.

Coni on niin intensiivinen tapahtuma ettei sitä voi kuvailla kovin tarkasti.

Parhaat muistikuviot Ropeconista:

  • Auringonnousun seuraaminen
  • Laran mielikuvituksellinen niskan katkaisu
  • Fifin ulkoiluttaminen
  • Worlds best cyberpunk GM duo revisited
  • Munchkin
  • Munchkin turnauksen melkein täydellisen voittamisen epäonnistuminen
  • "MD" Huudot
  • Aslakin kommentit hulluudesta
  • Naimisiinmeno intialaisen perinteen mukaan :D
  • Phoenix Downin paljastuminen tuliseksi kanankoiveksi
  • Live-Tetris


Kiitos kaikille saamistani muistoista ja hyvä coni oli. Toivottavasti näemme ensi conin selässä jossei ennnen sitä ;)



Päässäni soi: "Ropecon teema"
Mieliala : Future's Child
äänimaailma: *epämääräisiä ääniä, muuttuvia äänimaailmoja, darude soi siis*
lainaus: "Onneksi vain kerran vuodessa on, Ropecon"