29. elokuuta 2008

Hot Chocolate Ohje

Uusi työssäoppimispaikkani on Robert's Coffee Itäkeskuksen Piazalla. Itäkeskuksessa on kaksi Roberts Coffeeta, tämä on se isompi. Olen ollut siellä nyt ensimmäisen viikon. Viikon viidestä työpäivästä myöhästyin kolmesti. Pomoni oli ymmärtäväinen antaessaan minun jatkaa vaikka olin myöhästynyt kolmesti peräkkäin. Sen jälkeen en olekaan onneksi myöhästynyt hänen suureksi yllätyksekseen ^^.

Olen innoissani, pääsen oppimaan uusia kahvilaatuja ja tekotapoja. En enään ikinä koske pussikaakaohon :D Oikea "Hot Chocolate" on parempaa. Jotta käännyttäisin teidätkin ajattelemaan näin kerron miten se tehdään. Otetaan n. 3 desilitran muki ja laitetaan pohjalle maun mukaan suklaakastiketta.. yleensä kuitenkin vain 1-2 centtiä pohjasta, kipataan päälle 2dl kuumaa 60 asteista maitoa. Sekoitetaan hyvin. Vedetään päälle ihana kermavaahtohattu. Se maistuu niin ihanalta kuin kuulostaakin. Kokeile kotona ja laita kommentti tähän blogimerkintään kokeilustasi ^^ (Kommentoiminen ei vaadi rekisteröitymistä.)

Työkaverit ovat mitä mukavimpia (btw, olen harmikseni ainoa miespuolinen olento palkkalistoilla, kahviala on polarisoitunutta näköjään). Työnkuva on yksinkertainen ja silti ihanan vaihteleva. Tule joskus moikkaamaan ja mielellään ostamaan jotain (Maksamattomat asiakkaat eivät ole suositeltavia). Varmimmin olen paikalla joka arkipäivä klo 13-17.30 Olen sinä aikana töissä riippumatta siitä kumpi vuoro on annettu.

Taidan perustaa tänne uuden blogin runoilleni.. Sen nimeksi tulee "Kryptisiä tunteita" ja löydätte sen pian tämän sivun oikeasta reunasta muiden linkkien luota ^^.



Päässäni soi: "Aina on, Aina off, OnOff löytyy toisesta kerroksesta"
Mieliala : Kahvihuuruinen
äänimaailma: *Kilinkolin* *WRRRRR* *KRUNTSKRUNTSKRUNTS* *WHIIII* *SUHISUHI* "Tuore Cappucchinonne on valmis" *Bla bla*
lainaus: "Me myymme vain oikean jalan kenkiä"
Juoma: Chai Latte, Hot Chocolate


2 kommenttia:

FrozenButterfly kirjoitti...

Aijai Robertsin kaakao<3 et usko kuin paljon sitä menee kuussa jos ruvetaan laskemaan :D Mä oon ihan addiktoitunu siihen. Oot onnekas ku on noin mukava pomo. Kaverilla on ihan hirvee pomo tuol lepuskin robertsis tai siis oli....

Anonyymi kirjoitti...

Kiva työ sulla. Kelpais mullekin kaakaofiksailut. Miten muuten pääsit sinne? Tarviiko tommoseen kokemusta tai hygieniapassin.

Itteeki kiinnostais :) ja oon ettimässä nytten töitä.
Kerro ihmeessä jos sinne tarvitaan porukkaa vaikka,kokematonta tosin ^.^

t.Laura (luukuna-laura) siis.